ulkoasu © Rainy, kuvat: Christiane Slawik
Etusivu - Esittely - Asukkaat - Toiminta - Kontakti


Kuvat © Christiane Slawik

TALLIN ESITTELY

HISTORIAA

Grayhavenin kartano (josta myös talli on saanut nimensä) on rakennettu 1800-luvun alkupuolella. Sen jykevät kiviseinät ovat nähneet ja kuulleet jos jonkinmoista tarinaa aikojen kuluessa. Kartanon omisti kreivi Harold Grayhaven yhdessä vaimonsa kreivitär Elisabethin kanssa. Kartano ja sen tilukset periytyivät aikojen saatossa läpi Grayhavenin suvun, kunnes Barbara-niminen nainen sai sen omistukseensa. Ketään ei enään ollut elossa Grayhavenin suvusta, joten Barbara ei tiennyt mitä tiluksille tekisi. Kenellekkään uppo-oudolle nainen ei kuitenkaan halunnut sukutilaansa myydä. Monta vuotta pähkäilytään hän kuitenkin muisti Suomessa asuvan ystävän lapsenlapsen, Rainyn joka pyöritti siittolaa Suomen maalla. Olisikohan hän kiinnostunut ostamaan Grayhavenin tilan? Pari puhelin soittoa ja Rainy tuli käymään Grayhavenissa. Hän ihastui oitis tilaan ja sen maastoihin, mutta ihan heti hän ei ollut valmis lyömään kauppoja lukkoon. Olihan hänellä suuri siittola Suomessa... Mitä hän sille tekisi saatika kaikille niille hevosille? Ei hän kaikkia voinut mukaankaan ottaa..
Pari kuukautta siinä meni. Monen unettoman yön jälkeen Rainy päätti soittaa Barbaralle ja suostua tämän tarjoukseen. Siitä alkoi Grayhavenin ja Rainyn yhteiselo.

TALLI

Talli on suuri, 1800-luvun loppupuolella rakennettu kivirakennus. Tallia on toki uusittu ja remontoitu aikojen saatossa, mutta oma "vanhan ajan" ulkomuoto siltä kuitenkin löytyy. Tammat ja orit eivät ole eri talleissa, vaan niillä on omat puolet.
Karsinat (40kpl) ovat isoja ja tilavia. Erillisiä varsomiskarsinoita ei tarvita, sillä emä ja pikkuinen sopivat hyvin elelemään puolivuotta samassa karsinassa. Karsinat siivotaan joka päivä, vähintään kerran. Jos hevonen on kuitenkin ollut koko päivän sisällä, karsina siivotaan kaksi kertaa; aamulla ja illalla. Toki myös useammin saa siivota! Talikko ja kottikärryt sijaitsee satulahuoneessa. Ne on kuitenkin hyvä vähän pesaista (esim. pesuboxissa, siivottava kuitenkin jälkensä) ennen kuin jättää ne haisemaan satulahuoneen nurkkaan. Jokaisessa karsinassa on myös vesiautomaatti sekä iso ruokalaari, jotka myöskin putsataan tarkoin päivittäin.
Satulahuone on iso. Sen seiniä reunustavat erillaiset hyllyköt ja naulakot, joihin voi ripustaa hevosten varusteita ja tarvikkeita. Hyllykössä on kaikkien hevosten harjapakit. Satulahuoneessa on myös wc, jossa voi käydä pyörähtämässä jos hätä sattuu iskemään. Satulahuoneessa on myöskin pöytä, jossa voi helposti varusteiden kanssa värkkäillä ja vaikkapa raapustaa päiväkirjaa.
Satulahuoneen kautta päästään Rainyn "valtakunnan keskukseen", eli toimistoon. Keskellä toimistoa on pöytä, jonka ääressä Rainy monesti istuu ja noituu paperihommille. Takaseinällä on hyllyjä sekä erilaisia tasoja, joille Rainy on arkistoinut papereitaan ja laittanu valokuvia näytille.
Rehuvarastossa säilytetään tietenkin rehuja sekä kauroja. Ovi on suljettava hyvin ettei hevoset pääse syömään itseään ihan ähkyyn. Lisää heiniä saadaan tallin ylisiltä.
Ylisillä on heiniä sekä huone, joka on hoitajien valtakuntaa. Siellä on kaksi isoa sohvaa, hyllykköjä, pöytä, pieni jääkaappi, naulakko sekä tietenkin hoitajien kaapit.

<-Klikkaa kuvaa suuremmaksi, niin näet pohjiksen kunnolla
Karsina järjestys
Tammat Orit
Karsina 1: Ada
Karsina 2: Viivi
Karsina 3: Pical
Karsina 4: Liz
Karsina 5: Ellen
Karsina 6: Vilma
Karsina 7: Cindy
Karsina 8: Gabby
Karsina 9: Lorena
Karsina 10: Feline
Karsina 11: Shappy
Karsina 12: Essi
Karsina 13: Dana
Karsina 14: Helga
Karsina 15: Veera
Karsina 16:
Karsina 17:
Karsina 18:
Karsina 19:
Karsina 20:
Karsina 21: Ville
Karsina 22: Osku
Karsina 23: Nelson
Karsina 24: Aapo
Karsina 25: Rene
Karsina 26: Loki
Karsina 27: Ed
Karsina 28: Hari
Karsina 29: Nokipoika
Karsina 30: Capie
Karsina 31: Lupaus
Karsina 32: Eki
Karsina 33:
Karsina 34:
Karsina 35:
Karsina 36:
Karsina 37:
Karsina 38:
Karsina 39:
Karsina 40:

PIHA

Toisin kuin Rainy Daysissä, Grayhavenissa on kaksi isoa maneesia ja kaksi kenttää. Maneesit ovat ilmastoituja sekä valaistuja, joten niillä on hyvä ratsastaa. Molempien maneesien yhteydessä on sekä katsomo, että varasto, jonne voi esimerkiksi estetarvikkeet laittaa säilöön. Pohjat pyritään pitämään hyvässä kunnossa ja valaistus on päällä kello 20.30 saakka. Sen jälkeen sammuu valot sekä maneeseista sekä kentiltä, sillä hevosille jaetaan iltaruoka kello 21.30.
Kentät ovat isoja ja hyvä pohjaisia. Molemmat kentät sijaitsevat maneesien vieressä, joten pitkää matkaa ei tarvitse "raahautua", kun ryhtyy viemään tai rakentamaan esterataa jne. Myös kentät ovat valaistu 20.30 saakka. Kentät huolletaan keväisin: pohja uusitaan ja aidat korjataan/maalataan hyvin. Toki niitä myös huolletaan aina tarvittaessa, mutta ihan kunnon huolto niille tehdään aina talven jälkeen ennen kesää.Myös kentiltä pitäisi kasata käyttämänsä estetarvikkeet pois ennen toista ratsastajaa, ellei seuraava myös tarvitse esteitä. Kesäisin puomit yms. voi viedä kentän laidalle, mutta talvisin ne pitäisi viedä maneesin varastoon. Kentät ja maneesit ovat vapaassa käytössä niin yksityisten omistajille kuin hevosten hoitajillekkin. Mitään maksua niistä ei peritä eikä erillistä käyttölistaa tarvitse kirjoittaa. Ne ovat niin isoja, että hyvin mahtuu useampikin ratsukko ratsastamaan kentällä. Toki kentän/maneesin voi varata myös yksityiskäyttöön (esim. yksityistuntia/valmennusta varten). Silloin siitä pitää ilmoittaa satulahuoneen ilmoitustaululla!
Pyöröaitaus on myöskin kaikkien kävijöiden käytössä. Siinä on hyvä juoksuttaa hevosta.
Tarhat sijaitsevat pihan perällä. Nekin ovat laajoja ja niillä on hyvä hevosten laukkailla menemään. Kaiken kaikkiaan tarhoja on 12.
Pihapiiristä löytyy myös tietenkin itse Grayhavenin kartano. Siellä on 6makuuhuonetta, ruokasali, oleskeluhuone, kirjasto, 6wc:tä ja keittiö. Sinne sopii helposti nukkumaan eikä Rainy laita ollenkaan pahakseen, jos joku yökylään tulee. Mieluummin sitä toisen kanssa pelkää kummituksia kuin yksin pimeässä...

<- Klikkaammalla saat suuremmaksi
Tarhajärjestys
Tarha 1: Osku, Ville
Tarha 2: Rene
Tarha 3: Loki
Tarha 4: Hari
Tarha 5: Ed, Eki
Tarha 6: Poika
Tarha 7: Lupaus, Capie
Tarha 8: Nelson, Liz
Tarha 9: Veera, Ellen
Tarha 10: Dana, Helga
Tarha 11: Ada, Feline
Tarha 12: Cindy, Shappy
Tarha 13: Pical, Viivi
Tarha 14: Vilma, Essi
Tarha 15: Gabby, Lorena

MAASTOT

Maastot ovat monipuoliset ja upeat. Reittien pituudet vaihtelee puolesta kilometristä 40 kilometrin lenkkeihin. Olisi aina hyvä, jos ottaa jonkun mukaan maastoon tai ilmoittaa lähtevänsä maastoilemaan.
Maastoon lähdettäessä ensimmäiseksi tulevat näkyviin hevosten kesälaitumet. Vasemmalla on tammojen laitumet sekä oikealla on orien laitumet. Laitumet korjataan ja kunnostetaan keväällä ennen hevosten siirtymistä laitumille. Toki laitumia käydään tarkastamassa säännöllisesti ja korjataan tarvittaessa pitkin kesää.
Laitumille tultaessa voi joko jatkaa suoraan eteen päin ohitse molempien laitumien tai kääntyä oikealle ja kiertää orien laitumet. Reitit ovat monipuolisia. On pitkiä suoria, joilla on mukava laukata menemään, hieman vaikeampaa maastoa, jossa täytyy ratsastaa kieli keskellä suuta, mäkiä joiden avulla voi harjoittaa hevosten lihaskuntoa... Maastoesteratakin löytyy yhden reitin varrelta sekä pieni järvikin löytyy tilan maiden reunalla. Siellä voi käydä uittamassa hevosia kuumana kesäpäivinä ja miksei itsekkin voisi pulahtaa uimaan.

<- Klikkaammalla saat suuremmaksi

TYÖNTEKIJÄT

Jotta hevoset saisivat parhaan mahdollisimman hoidon ja huolenpidon, on tallilla tietenkin myös työntekijöitä, jotka auttavat Rainya hevosten hoidossa ja niiden liikuttamisessa. He myös huolehtivat hetkittäin myös hevosten ruokinnassa ja auttavat kävijöitä taitojensa mukaan. Jokainen työntekijä on ammattitaitoinen ja osaa käsitellä hevosta kuin hevosta.
RAINY omistaa tallin. Hän on noin 20vuotias punapäinen nuori nainen, joka rakastaa hevosia yli kaiken. Hänet näkee yleensä toimistossa noitumassa paperitöille, tai ratsastelemassa hevosilla. Hän myös pitää silloin tällöin pieniä valmennuksia sekä ratsastustunteja. Välillä Rainy voi olla hieman huonolla tuulella, mutta siitä ei kannata välittää...
PIIA on myöskin 20vuotias nuori nainen. Piia on sellainen Kaikkien kaveri-tyyppi ja häneltä saa aina pyytää apua mieltä painavissa asioista. Hän ja Rainy ovat olleet pikkulikoista asti kavereita ja Piia työskenteli myös Rainy Daysissä. Piian ei tarvinnut kahta kertaa miettiä vastausta, kun Rainy kysyi haluaisiko hän tulla myös Grayhaveniin töihin. Hän asusteleekin yhdessä kartanon makuuhuoneista.
BEA on pian 30-vuotias nainen, joka on auttanut Grayhavenin tilan pidossa jo kymmenen vuotta. Rainy päätti palkata myös Bean töihin tallille, johon nainen suostui. Bea voi vaikuttaa hieman äreältä, varsinkin aamuisin.
KEVIN Juuri kun Rainy ja Piia muistelivat Rainy Daysissä työskennellyttä Samua ja tämän karismaan, sisään asteli Kevin. 24-vuotias mies oli komea ja huumorintajuinen tapaus ja kun hän Rainylta kysyi talliapulaisen paikkaa, ei Rainy voinut kieltäytyä. Samussa ja Kevinissä on monta samankaltaisuutta. Molemmat tulevat toimeen niin hevosten kuin ihmistenkin kanssa. Molemmat miehistä keksii jos jonkin moista kepposta ja melkeinpä kaikki tallilla kävijät (naispuoliset) ovat lääpällään heihin. Jokaisen heppatytön unelma
ANNE toimii tilan eläinlääkärinä. Hän hoitaa hevosen kuin hevosen kuntoon. Myös kengittäjänä tämä nainen on oikeinkin mainio. Huumorintajuinen ja kaunis nainen

TALLIN AIKATAULU TYÖVUOROT
KLO 06:00: Hevosten aamukaurat
KLO 08:00: Hevoset ulos
KLO 08:30: Karsinoiden siivous
KLO 10:00: Hevosten liikuttamista
KLO 13:30: Hevoset sisälle
KLO 14:00: Päiväruokinta
KLO 16:00: Hevoset takaisin ulos
KLO 17:00: Tallin siivoamista
KLO 18:00: Hevosten liikuttamista
KLO 21:00: Hevoset sisälle
KLO 21:30: Iltaruokinta
n.KLO 22:00: Tallin ovet lukkoon ja hiljaisuus
MAANANTAI: Rainy (a), Piia(p) ja Kevin(i)
TIISTAI: Bea(a), Rainy(p) ja Piia(i)
KESKIVIIKKO: Kevin(a), Bea(p) ja Rainy(i)
TORSTAI: Piia(a), Kevin(p) ja Bea(i)
PERJANtAI: Rainy(a), Piia(p) ja Kevin(i)
LAUANTAI: Bea(a), Rainy(p) ja Piia(i)
SUNNUNTAI: Kevin(a), Piia(p) ja Rainy(i)

Aamutalli: 6:00-12:00
Päivätalli: 11:00-17:00
Iltatalli: 16:00-22:00


© Rainy, kuvat: Christiane Slawik